Bisnespöhinää-vaellus 2015

Seikkailijan Lapin sota kylmyyttä ja hyttysiä vastaan

Reilut kaksi viikkoa seikkailua takana, tapahtumia ja sattumuksia yhden kirjan tai elokuvan verran. Kukapa olisi uskonut, rohkeudestani lähteä pitkälle yli puolen vuoden vaellukselle Suomen, Ruotsin ja Norjan Lappiin?

Vaellukselle siunaamisen jälkeen, seuraavana päivänä lähdin tarpomaan maantietä pitkin kohti Utsjokea. Ensimmäinen välietappi oli Kaamanen, jonne saavuin hyvävoimaisena sekä vailla suurempia vastoinkäymisiä. Yhden asian olen oppinut. Jos  ulkona on 4 astetta, kannattaa nukkuessa pitää pipoa päässä välttyäkseen aamulla armottomasta päänsärystä.

Kalaonnea Säytsjärvellä

 

Viimeksi olen kalastanut 1976 kun tuolloin sain vanhemmiltani rippilahjaksi virvelin ja mato-ongen. Sen jälkeen en ole juuri mato-onkeen tai saati virveliin koskenut. Sain yhteistyökumppaneiltani Mainostoimisto Momentti Oy ja Kalastus ja Vapaa-aika Wirginia Oy:n toimesta mukaani virverin ja uistimia.

Viikon kävelyn jälkeen päätin pysähtyä kolmeksi päiväksi kauniin Säytsjärven rannelle virkistäytymään ja kokeilemaan kalaonneani. Saatuani vihdoin ja viimein virvelin kuntoon heittelin muutaman kerran  mutta  uistin ja siima olivat puissa kiinni. Pari kertaa tarttui kivikkoon ja pari uistinta jäi järven pohjaan. Kalastuksestani ei tahtonut tulla mitään. Olin jo luovuttaa. Päätin vaihtaa vielä kerran toiseen uistimeen. Muutaman kerran heitettyäni, tunsin kalan tarranneen kiinni. Mitä nyt teen? Kala venkoili edes takas ja epäonnisella kalastajalla oli tuskan hiki otsalla. Noin viidentoista minuutin väsyttämisen jälkeen kala lipui rantaa kohti kahden kiven väliin, jolloin siima napsahti poikki. Salamannopeasti tarrauduin kaksin käsin noin 2 kilon kokoiseen taimeneen kiinni ja heitin sen kuivalle maalle.

Seikkailijan kalasaalis

Seikkailijan kalasaalis

Ajatuksena oli ehtiä Utsjoelle 11. päivä heinäkuuta, jolloin järjestään jokavuotinen Lohirieha-tapahtuma, mutta jäin koukkuun kalastamiseen, että päätin järjestää itselleni omat lohiriehat. Kalaonnen kunniaksi valmistin Bisnes Pöhinää-hengessä gourmet-ateria. Asettelin annoksen vanhalle melalle.

Taimenta yrttimaustettuna ja pekoniperunasosetta. Koristeena katajanoksa.

Taimenta yrttimaustettuna ja pekoniperunasosetta. Koristeena katajanoksa.

Mikä on vaellukseni tarkoitus?

 

Vaelluksena aikana useat ovat kysyneet, että kärsinkö yksinäisyydestä? Mielestäni missään vaiheessa moisesta en ole kärsinyt. Päinvastoin. Olen nauttinut jokaisesta päivästä ja koen olevani onnellinen ja tyytyväinen. Haluan oppia tuntemaan itseni paremmin sekä kehittyä myös ihmisenä.

Vaeltaminen sopii  vaikka elämäntavaksi.

Mikäli kesäkauden vaellus sujuu ilman suuria vastoinkäymisiä on mahdollista, että jatkan vaeltamista myös talvella. Teen asiasta päätöksen 15 päivä lokakuuta. Nyt en sen enempää pohdi asiaa vaan keskityn tähän kesäkauteen.

Matkan varrella olen tutustunut upeisiin ihmisiin. Inarista 21 kilometriä pohjoiseen sijaitsee Yrittäjäpariskunnan Meimi ja Veikko Kautovuoren Lahjashop, joka on viihtyisä kotakahvila ja tarjolla on maan kuuluja muorinlättyjä.

Yrittäjäpariskunnalla on yhteistä ikää yli 160 vuotta ja He ovat toimineet yrittäjinä yli 50 vuotta.

 

 

 

Yrittäjäpariskunta Meimi ja Jaakko Kautovuori

Yrittäjäpariskunta Meimi ja Jaakko Kautovuori

 Onnellisesti Utsjoella

 

Vihdoin ja viimein saavuin kahden viikon ”taistelun” jälkeen tänne Utsjoelle. Saavuttuani painelin terveyskeskukseen ja hyppäsin vaakaan. Lähtöpaino oli 105,3 kloa ja painoni on pudonnut 4,4 kiloa.

Mielestäni ruokaa vaelluksella on ollut riittävästi, mutta kantaessa yli 30 kilon säkkkiä selässä, energian kulutus on suurta 3000-5000 kilokaloria päivässä.

Onnellinen seikkailija Utsjoella!

Onnellinen seikkailija Utsjoella!

Etsintäkuulutus

 

Hyvät Ystävät, ilman vastoinkäymisiä ei suinkaan seikkailuni ole sujunut. Kävellessäni yli 25 km päivämatkan, kadotin ”kalleimman ja tärkeimmän aarteeni” kuuluisan fasaanisulkahatun. Hattu vain katosi täysin mystisellä tavalla. En ymmärrä?

Nyt minulla ei ole enää Vaellushattua! Mistä saisin uuden? Millainen sen pitäisi olla? Poronsarvihattu? Silinterihattu? Hankkijan lippis? Ideoi uusi hattu ja lähetä ideasi markku@bisnespohinaa.fi Paras hattuidea palkitaan tyylikkäällä Bisnes Pöhinää Vaellus 2015 t-paidalla. Jos joku sattumalta löytäisi hatun, tarjoan löytäjälle upea illallisen.